2012/05/29

Sitruunakakku


Teinpä miehen synttärikakuksi tälläistä. Tästä pitivät meillä kaikki paitsi toisiksi vanhin muksuista. Ihanan kirpakka eikä ollenkaan liian makea, en laittanut yhtään sokeria.


pohja:
hapankorppuja (riippuu kuinka paksun pohjan haluaa sen mukaan hapankorppuja)
juoksevaa margariinia (en ole pitkään aikaan enää mitannut, sopiva määrä siis muttei liikaa)

täyte:
200 g sitruuna tuorejuusto (viola)
2 dl sitruunarahkaa
1 prk vanhanajan vaahtoutuva vaniljakastike
sitruunamehua + vettä
4 liivatelevyä (4 tl liivatejauhetta)

kiille:
2 (3)prk piltti aurinkoinen
sitrunamehua + vettä
3 liivatelevyä (3 tl liivatejauhetta)

Murskaa hapankorput jauhoksi ja lisää tarvittava määrä margariinia. Taputtele pohja irtopohjavuokaan ja laita jääkaappiin odottamaan.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sekoita tuorejuusto ja rahka keskenään. Vaahdota vaniljakastike. Sekoita keskenään.  Lämmitä sitruunamehu ja tilkka vettä ja sekoita puristetut liivatelehdet joukkoon. Sekoita liivate-mehu seos muiden ainesten joukkoon. Laita seos pohjan päälle jääkaapiin jähmettymään.
Kun kakku on jähmetynyt valmista kiille. Sekoita pilttisoseen keskenään. Valmista liivateseos samanlailla kuin täytteessä. Sekoita soseen joukkoon. Kaada täytteen päälle ja anna hyytyä vähintään pari tuntia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti