2012/11/01

Perunagratiini & uunilohi


8-10 perunaa
2-4 sipulia
2-4 valkosipulinkynttä
 
Kuori perunat ja keitä melkein kypsiksi. Kuori ja kuutioi sipulit. Kuullota pannulla.
Viipaloi jäätyneet perunat. Laita kerroksittain vuokaan ensin perunoita ja sitten sipulisekoitusta. Tee toinen samanlainen kerros.
 
 
Lohta
chiliä
sitruuna
aurinkokuivattua tomaattia
Suolaa
ruokakermaa
 
Liota aurinkokuivatut tomaatit vähintään tunnin kylmässä vedessä. Pilko tomaatit suikaleiksi. Pese sitruuna. Raasta kuorikerros. Puserra sitruunasta mehu. Pilko chili pieneksi. Sekoíta ainekset keskenään tahnaksi. Lisää vielä suolaa seokseen. Leikkaa kala annospaloiksi. Laita uunivuokaan. Levitä seos kalan päälle. Lopuksi ruokakerma.
 
Ruuat kypsyvät uunissa samaan aikaan. Jos perunagratiini tuntuu tummuvan liikaa laita foliosta kansi liian tummumisen estämiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti